Eli tässä vähän tietoa gerbiileistä:)♥

Gerbiili on sympaattinen pikkujyrsijä, joka kuuluu hyppymyyriin. Lempinimiä tällä veitikalla on monia, joista aavikkohiiri, aavikkorotta ja hyppyrotta ovat ehkä yleisimmin käytettyjä. Gerbiili on laumaeläin, eikä sitä siksi tulisikaan pitää yksin. Gerbiilit lisääntyvät nopeasti, joten ei kannata hankkia urosta ja naarasta, vaan kaksi tai useampia samaa sukupuolta olevaa eläintä. Urokset tulevat keskenään toimeen aivan yhtä hyvin kuin naaraat. Uusien poikasten lisääminen urosten laumaan on tosin helpompaa kuin naaraslaumaan.

Gerbiilin suureen suosioon on osaltaan vaikuttanut, ettei se aavikkoeläimenä virtsaa kovinkaan paljoa. Niinpä gerbiili on lähes hajuton verrattuna muihin lemmikkeihin. Koska gerbiili ei ole yöeläin, se käy hyvin lasten lemmikiksi. Gerbiili on valmis aloittamaan leikkimisen ja puuhailun, kun lapset tulevat koulusta.

Varusteet

Gerbiilin kodiksi sopii parhaiten käytetty akvaario, jonka kanneksi verkkoa (verkon silmäkoon tulisi olla niin pieni, ettei gerbiili voi jäädä siihen kuonostaan kiinni), tai suuri muoviterraario. Asumuksen pohjalle levitetään kuivikkeeksi paksulti kutterinpurua. Häkki ei ole yhtä hyvä asumus, koska kaivellessaan gerbiili työntää purut pois häkin kalterien välistä ja aiheuttaa näin paljon sotkua ympäristöönsä. Pitkästyessään gerbiili rupeaa myös helposti jyrsimään häkin kaltereita, jolloin karvat sen kuonosta voivat kulua kokonaan pois. (Eläinsuojeluasetuksen mukaiset gerbiilin pitopaikan vähimmäisvaatimukset ovat seuraavat: korkeus 0,3m, pinta-ala 0,12 m2, pinta-ala ryhmässä pidettävää eläintä kohden 0,06 m2.)

Muita tarvikkeita, joita gerbiili tarvitsee asumukseensa, ovat juomapullo (eläinkaupoista saatavat hamsterin ja hiiren juomapullot ovat gerbiilille sopivia), keraaminen ruokakuppi sekä pesäkolo (pesäkoloksi sopii hyvin esimerkiksi kukkaruukku tai kookospähkinän kuori). Gerbiilin terraarioon voi laittaa leikkikaluiksi puunoksia sekä vessapaperirullia tai muita pahvisia pikkulaatikoita, joita gerbiili mielellään nakertelee. Lelut eivät kuitenkaan saa olla muovisia, koska terävillä hampaillaan gerbiili järsii ne helposti rikki ja muovinpalat voivat vaurioittaa gerbiilin ruuansulatuselimiä. Pesän pehmikkeeksi sopii gerbiilille parhaiten vessapaperi, kuiva heinä ja / tai oljet. Erityistä varovaisuutta pesämateriaalin valinnassa on noudatettava niiden gerbiilien kanssa, joilla on poikasia. Joissain materiaaleissa, kuten ekokuidussa, kankaan palasissa ja eläinkaupoista saatavassa pesävillassa, on nimittäin säikeitä, jotka voivat kietoutua poikasten tassujen tai hännän ympärille ja kasvaa kiinni ihoon tai aiheuttaa kuolioita.

Gerbiili kylpee mielellään hiekassa pitääkseen turkkinsa puhtaana ja kiiltävänä. Tähän tarkoitukseen eläinkaupoista saatava harmaa, hyvin hienojakoinen chinchillanhiekka on parasta. Hiekka kannattaa laittaa erilliseen astiaan ja nostaa gerbiilit päivittäin siihen kylpemään. Jos kylpyastiaa pitää terraariossa, gerbiilit puruttavat sen helposti täyteen.

Ruokinta

Gerbiilin perusruokaa on Altromin rotta/hiiripelletti tai jyväsekoitus, jota sillä on aina oltava saatavilla. Jyväseoksessa ei kuitenkaan saa olla liikaa pähkinöitä ja auringonkukansiemeniä. Ne tekevät gerbiilin turkin rasvaiseksi ja gerbiilin liikalihavaksi. Ylimääräinen rasva voi myös ennenpitkää aiheuttaa gerbiilille maksavaurioita. Rotta/hiiripelletti sisältää kaikki gerbiilin tarvitsemat vitamiinit ja hivenaineet. Tavallisesta kani/marsupelletistä gerbiilit eivät yleensä välitä. Jotta gerbiilin hampaat eivät kasvaisi liian pitkiksi, tulisi gerbiilille antaa myös kovaa purtavaa, esim. kuivaa leipää ja koirankeksejä. Jyväseoksen tai pelletin lisäksi gerbiili tarvitsee tuoretta ravintoa. Erilaiset vihannekset ja marjat (esim. porkkana, kurkku, tomaatti, omena, mansikat ja mustikat) ovat terveellistä syötävää gerbiilille. Ulkomaiset omenat ja kurkut olisi syytä kuoria, ennen kuin antaa niitä gerbiilille. Eksoottisten hedelmien antamista on syytä välttää, esimerkiksi avokadon on todettu olevan myrkyllistä gerbiileille Tuoreen ruoan lisäksi gerbiilille voi syöttää erilaisia puuroja ja vellejä, perunamuusia ja jopa makaronilaatikkoa. Gerbiili on siis melkoinen herkkusuu. Vaikka gerbiili on aavikkoeläin, tarvitsee se kuitenkin juomapullon, jossa on koko ajan tarjolla raikasta vettä. Veden joukkoon on silloin tällöin syytä tipauttaa muutama tippa vitamiiniliuosta, jota saa esimerkiksi apteekista. Varsinkin kantaville naaraille tämä on tärkeää. Suolakiveä gerbiili ei tarvitse - gerbiilit yleensä vain pissivät sen päälle. Nuorille poikasille sekä kantaville ja imettäville naaraille olisi hyvä antaa kalkkijauhoa tai -rakeita, joita saa esim. eläinkaupoista tai apteekeista.

(<--esim.)

Gerbiilien tutustuttaminen toisiinsa

Yleensä toisilleen vieraat aikuiset gerbiilit eivät hyväksy heti toisiaan. Aikuisen totuttaminen nuoriin (noin 6-10 viikkoa vanhoihin) gerbiileihin ei kuitenkaan yleensä tuota ongelmia. Aina totutettaessa vieraita gerbiileitä toisiinsa tulisi tutustuttamiseen käyttää nk. tutustuttamishäkkiä. Terraarioon, joka on pesty ja johon on vaihdettu puhtaat purut, laitetaan tiheäkalterinen hamsterihäkki. Toinen gerbiili pannaan häkkiin ja toinen sen ulkopuolelle. Gerbiilien paikkaa vaihdetaan päivittäin. Noin viikon kuluttua gerbiilit ovat yleensä tottuneet toisiinsa niin, että häkki voidaan poistaa. Seuraa tarkasti gerbiiliesi käyttäytymistä: yleensä gerbiilien pestessä toisiaan tai mennessä nukkumaan samaan pesään ne ovat hyväksyneet toisensa. Seuraa kuitenkin tilanteen kehittymistä. Jos gerbiilit eivät tule toimeen, jatka totutusta totutushäkissä. Muista kuitenkin, että gerbiilit ovat yksilöitä, eikä kaikkien kanssa tulla toimeen. Mikäli totutettavat gerbiilit pääsevät tappelemaan tosissaan, ne eivät yleensä hyväksy totutuskumppaniaan koskaan. Mikäli gerbiilisi loukkaantuu pahasti, erota se totutuskumppanista ja vie eläinlääkärille.

Poikasten teettäminen

Pienet gerbiilinpoikaset ovat suloisia ja hellyyttäviä, mutta lemmikkigerbiilin omistajan on syytä miettiä useampaan kertaan, ennen kuin teettää lemmikillään poikasia. Poikasten teettäminen kun voi päättyä murheellisestikin: emo voi syödä poikasensa tai poikaset voivat menehtyä kolmen viikon iässä ns. naksutautiin. Poikasia voi syntyä jopa kahdeksan kappaletta ja mikäli urosta ei eroteta naaraasta ennen poikasten syntymää, syntyy seuraava poikue neljän viikon kuluttua.

Käytetty uros ja naaras eivät saa olla läheistä sukua toisilleen (esim. sisarukset, isä ja tytär, emä ja poika). Eläinkaupasta ostetut gerbiilit voivat hyvinkin olla sisaruksia, vaikkei kauppias olisi sitä maininnutkaan. Vanhempien tulisi mieluiten olla näyttelyssä käyneitä ja Laatu 1 -palkinnolla palkittuja, keskenään samanvärisiä gerbiileitä. Paljon hyvää lisätietoa gerbiilien kasvatuksesta saa Suomen Gerbiiliyhdistyksen järjestämiltä kasvattajakursseilta.

Sopivin ikä ensimmäisten poikasten teettämiseksi gerbiilinaaraalle on 5-12 kk. Liian pienikokoisella tai laihalla naaraalla ei poikasia kannata teettää. Jos naaras on sairas, on itsestään selvää, ettei sillä pidä teettää poikasia.

Gerbiilinaaras saa kerralla 1-8 poikasta. Tiineys kestää noin 24-30 vuorokautta. Jos poikasia syntyy vähän tai jos poikaset ovat emonsa ensimmäiset, naaras ei välttämättä hoida niitä kunnolla ja poikaset voivat menehtyä. Uros olisi syytä ottaa pois hieman ennen poikasten syntymistä, jotta naaras ei tulisi heti uudelleen tiineeksi.

Poikasten silmät aukeavat n. 17 päivän iässä. Ne rupeavat syömään samoihin aikoihin kiinteätä ravintoa. Luovutusikäisiä poikaset ovat noin 6 viikon ikäisinä, jolloin niiden sukupuolen pystyy määrittelemään jo varmasti. Urospoikaset voi siirtää asumaan isän kanssa ja naaraspoikaset jättää emon kaveriksi. Tässä iässä poikasia pitää myös käsitellä paljon, jotta ne oppisivat luottamaan ihmiseen ja niistä tulisi mahdollisimman hyviä lemmikkejä.

 

Gerbiilin sairaudet ja terveydenhoito

Gerbiileitä pidetään terveinä lemmikkieläiminä, joita ne yleisesti ottaen ovatkin. Perinnöllisiä sairauksia esiintyy gerbiileillä vain muutamia. Tarttuvia tauteja on vähemmän, mutta ne joita gerbiileillä esiintyy, ovat melko dramaattisia ja kuolleisuus on usein hyvin suuri. Sairauksia yleisempiä ovat erilaiset tapaturmat, joita syntyy esimerkiksi gerbiilin pudotessa tai tapellessa.

Jokaisen gerbiilin omistajan tulisi tietää perusasiat gerbiilien sairauksista sekä erilaisista oireista. Jos oma gerbiili sairastuu auttaa oireiden nopea tunnistaminen sekä oikean lääkityksen saaminen minimoimaan sairauteen menehtyneiden eläinten määrää.

Hoito

Gerbiilit eivät yleensä tarvitse erityistä terveydenhoitoa. Tärkeää kuitenkin on, että eläimet käydään päivittäin läpi ja katsotaan, että ne ovat terveitä ja hyvinvoivia. Säännöllisesti olisi hyvä tutkia gerbiilin hampaat, kynnet sekä hajurauhasen seutu.

Vääränlaisen ruokinnan seurauksena gerbiilin hampaat saattavat kasvaa liian pitkäksi. Jyrsijöillä hampaat kasvavat läpi elämän. Hampaat eivät kuitenkaan kasva normaalisti liian pitkiksi, koska siemenien kova kuorikerros, juuret, puunrungot ym. kuluttavat niitä ja pitävät ne lyhyenä. Jos ruoka on liian pehmeää tai hampaiden kasvu häiriintyy eivät hampaat kulukaan normaalisti. Seurauksena on liian pitkät hampaat, jotka lopulta estävät gerbiiliä syömästä. Gerbiili laihtuu ja sen kunto huononee, lopulta gerbiili kuolee nälkään. Liian pitkiä hampaita voi yrittää lyhentää pienillä sivuleikkureilla, mutta itse suosittelen eläimen viemistä eläinlääkäriin, jossa eläinlääkäri lyhentää hampaat. Taitamattoman lyhennyksen tuloksena voi pitkien hampaiden sijasta lyhentyä gerbiilin kieli tai huulet.

Vanhemmilla eläimillä sekä puutostaudin aiheuttamana voi eläimeltä pudota hampaat. Hampaat saattavat myöskin katketa eläimen järsittyä jotain liian kovaa. Oireet ovat lähes identtiset pitkien hampaiden kanssa; eläin laihtuu koska ei pysty syömään. Apuna on tällöin pehmeän ruoan syöttäminen; kuten pehmeä leipä, puuro, liotettu pelletti jne. Pehmeää ruokaa annetaan gerbiilille kunnes hampaat ovat jälleen normaalimittaiset.

Synnynnäinen kasvuvika hampaissa aiheuttaa sen, että gerbiilin hampaat kasvavat poikasesta lähtien vinoksi, liian pitkäksi tai kuluvat epäsäännöllisesti. Hammashäiriöt ovat useimmilla eläinlajeilla todettu perinnöllisiksi. Tällaista eläintä ei pidä käyttää jalostukseen.

Gerbiilin kynnet pysyvät yleensä sopivan lyhyenä, mikäli gerbiilillä on kaivamista varten kukkaruukku tai kookospähkinä terraariossaan. Silloin tällöin gerbiilin kynnet voivat kasvaa liian pitkiksi. Jos gerbiilin kynnet tuntuvat poikkeuksellisen teräviltä, voi niitä katsoa valoa vasten. Liian pitkän kynnen pää on hyvin pitkä, kapea ja terävä, se on saattanut tehdä "reiän" gerbiilin kämmenelle siihen kohtaan mihin kynnet osuvat kun gerbiili puristaa tassunsa nyrkkiin. Tällöin kynsiä on lyhennettävä.

Jos gerbiilin kynsiä leikkaa itse, on oltava hyvin, hyvin varovainen. Rimpuilevan gerbiilin kynsienleikkuussa meneekin helposti kynnen lisäksi varpaita tai puolikas tassua. Kynnet tulee siis leikata mahdollisimman pienillä kynsisaksilla, joko kynsinipsuttimilla tai mikrokokoisilla saksen näköisillä kynsisaksilla. Kynnet voi leikata kahdella tavalla, joko ottamalla gerbiilistä tukeva ote niskasta, jolloin gerbiili jähmettyy hetkeksi ja leikata kynnet tai antamalla gerbiilin seisoa vapaana kädessä ja varovasti nipsaista yksi kynsi kerrallaan kun gerbiili seisoo rauhallisesti.

Hajurauhasen seutu on yleensä ensimmäinen paikka, jonne varsinkin uros gerbiileillä tulee kasvaimia. Hajurauhaseen tulee silloin pieni patti, jota gerbiili saattaa yrittää purra tai raapia ahkerasti. Osa gerbiileillä tavatuista kasvaimista on ollut pahanlaatuisia eli kasvaimia on saattanut levitä muuallekin elimistöön.

Muita toimenpiteitä, joita gerbiilille voidaan tehdä ovat kylvetys hiekassa, gerbiilin pesu, silmien puhdistaminen sekä harjaus.

Aikaisemmin kun chinchillahiekkaa käytettiin näyttelyissä pääsi keskivertogerbiili kylpemään hiekassa hyvin usein. Nyt chinchillahiekkabuumi on selvästikin laantunut. Näyttelyissähän hiekkaa ei enää saa käyttää. Gerbiilit itse olisivat varmasti harmissaan, jos osaisivat, hiekkakylvetysten loppumisesta. Hiekkakylvyllä tuntuu olevan hyvin nautinnollinen vaikutus gerbiiliin; useimmat ottavat kunnon kylvyn eli piehtaroivat hiekassa. Luonnossa elävälle gerbiilille hiekkakylpy merkitsee turkin huoltamista ja ulkoloisten "poistamista".

Parasta kylpyhiekkaa on hienojakoinen pyöreäjyväinen vaalea hiekka. Osa kaupoissa myytävistä chinchillahiekasta on liian puuterimaista ja pölyää hyvin voimakkaasti, hienojakoinen akvaariohiekka tai metsästä kerätty hiekka on taas hyvin likaista. Kylvettyään hiekassa gerbiili saa rusehtavan-harmaan tomukerroksen.

Gerbiiliä ei yleensä tarvitse pestä. Gerbiili pitää itse huolellaan omasta puhtaudesta ja se riittää ainakin gerbiilin mielestä. Likainen gerbiili täytyy kuitenkin aina pestä. Myöskin näyttelyyn ilmoitettu gerbiili voidaan pestä. Gerbiili pestään kraanan alla ja pesuaineena käytetään koiranpesuainetta tai Fairya. Veden joutumista silmiin ja korviin on varottava. Itse en pese gerbiilin päätä ollenkaan. Pesuaine on muistettava huuhdella huolellisesti pois. Pesun jälkeen gerbiilistä kuivataan suurin kosteus pois talous- tai vessapaperilla. Gerbiili laitetaan kuivumaan puhtailla puruilla ja vessapaperilla täytettyyn kuljetusboksiin.

Rähmivää tai roskaista silmää voi huuhdella kissalle ja koiralle tarkoitetulla silmävedellä. Mikäli silmä punoittaa ja gerbiili hankaa sitä, on gerbiili parempi viedä eläinlääkärille.

Gerbiilin hoidon yhteydessä puhutaan harvemmin harjauksesta. Gerbiiliä voi ja saa harjata, jos omistaja vaan jaksaa. Harjaus lisää eläimen pintaverenkiertoa. Lisääntynyt pintaverenkierto kuljettaa ravinteita karvasoluihin, jolloin karvan laatu paranee. Lisäksi harjaus rentouttaa lihaksia. Myöskään psykologista tekijää ei pidä unohtaa. Eläimen harjaus voimistaa ihmisen ja eläimen välistä yhteenkuuluvuudentunnetta. Gerbiili oppii luottamaan omistajaansa. Sopiva harja gerbiilille on pehmeä lasten hammasharja. Myöskin vauvan harjaa voi käyttää, mutta se saattaa olla monesti liian ison tuntuinen.

Alkuun

 

Hygienia

Sairauksien torjunnassa ja ennalta ehkäisyssä on hygienialla hyvin tärkeä rooli. Huolellisella hygienialla estetään mahdollisten bakteereiden, virusten sekä loisten siirtyminen eläimistä toisiin. Hygienian perusteet onkin syytä opetella alusta alkaen ja myöskin noudattaa niitä. Helpoimpia paikkoja sairauksien leviämisille, ovat tilanteet, joissa on useita eri paikoista peräisin olevia eläimiä yhdessä, siis näyttelyt, eläinkaupat ja eläinlääkärit. Mihinkään hysteriaan tarttuvien tautien leviämisistä ja epidemioista ei kuitenkaan ole aihetta, kunhan muistat noudattaa huolellista hygieniaa omien eläintesi kanssa.

Käsienpesulla on hygienian kannalta hyvin suuri merkitys. Monet sairaudet tai sisäloiset leviävät kosketuksen kautta. Ota siis tavaksi pestä kädet, kun tulet kotiin eläinlääkäristä, jyrsijänäyttelystä tai eläinkaupasta. Käsienpesu on aiheellista myös kun olet käsitellyt raakaa broileria (salmonella), ollut ulkona keräämässä heinää, marjoja, hoitamassa kasvimaata ym (sisäloiset, myyräkuume).

Puhtaus gerbiilitiloissa on myöskin valttia sairauksien torjunnassa. Likaisissa puruissa, juomapulloissa sekä terraarioon pilaantuneissa vihanneksissa ja hedelmissä on pöpöjen hyvä muhia. Lisäksi likaiset purut sekä pilaantuneet kasvikset houkuttelevat kesäisin kärpäsiä, jotka puolestaan voivat levittää sisäloisia sekä sairauksia.

Purut vaihdetaan säännöllisesti ja juomapullot pestään viikoittain, jotteivät ne pääsisi levittymään.

Sairauksien ennaltaehkäisyyn kuuluu myös karanteeni. Ostettaessa eläimiä eläinkaupasta tai tuntemattomalta kasvattajalta, on eläimiä hyvä pitää karanteenissa muutama viikko, ennen kuin ne yhdistetään omien gerbiilien kanssa. Karanteenin aikana gerbiilien terveydentilaa tarkkaillaan. Karanteeni ei kuitenkaan takaa, etteikö gerbiili olisi täysin terve. Oireet saattavat olla niin lievät ettei niitä huomaa, tai gerbiili ei ole itse sairas, mutta toimii taudin kantajana. Karanteenissa oleva gerbiili on syytä myöskin madottaa, jotta se ei tartuttaisi mahdollisia sisäloisiaan muihin gerbiileihin.

Sairastuneiden gerbiilien kohdalla hygienia on tärkeä. Suurin osa sairauksista leviää kosketus tai pisaratartuntana. Niinpä sairastuneet gerbiilit eristetään omaan terraarioon. Ne on syytä ruokkia ja huoltaa aina viimeisenä ja sen jälkeen pestä kädet. Sairastuneita gerbiileitä ei missään nimessä saa viedä näyttelyyn tai myydä eteenpäin, näinhän ne levittävät tautiaan eteenpäin.

Alkuun

 

Hälyttäviä oireita

Gerbiilit ovat persoonia siinä missä me ihmisetkin; toiset ovat lihavia, toiset taas luonnostaan langanlaihoja, toiset ovat vilkkaita kun taas toiset mieluiten köllöttelevät nurkassa tai mietiskelevät kookospähkinässä. Tutkimalla gerbiilisi päivittäin, opit näkemään millainen gerbiilisi on normaalikuntoisena. Tällöin yhtäkkiset muutokset gerbiilin perusluonteessa ja -olemuksessa voivat olla merkkinä siitä, että kaikki ei ole kunnossa.

Vilkkaan gerbiilin yhtäkkinen apaattisuus voi olla merkkinä siitä, että kaikki asiat eivät ole kohdallaan. Rauhallisempikin gerbiili voi muuttua apaattiseksi, vaikka muutosta ei helposti havaitsekaan. Apaattisen gerbiilin liikkeet ovat hyvin hitaat, jos se ylipäätänsä suostuu liikkumaan. Tyypillisesti se nököttää jossain nurkassa tai kolossa, eikä ole kiinnostunut ympärillään tapahtuvista asioista.

Karvojen pörhöllään olo voi merkitä myöskin sairautta. Varsinkin heikkokuntoisilla poikasilla karvat pörhistyvät, silmät saattavat mennä kiinni ja poikanen tuntuu taantuvat kehityksessä.

Äkillinen ruokahaluttomuus voi myöskin merkitä sairautta. Gerbiilit saattaa toki pitää luonnostaan itsekin paastopäiviä tai syödä ruokaa omasta "salavarastostaan", jolloin ruokakupin ruokamäärän perusteella arvioituna saattaakin näyttää siltä, että gerbiili syö tuskin mitään. On myöskin hyvä muistaa, että pienen poikasen mahalaukku on hyvin pieni, sinne ei paljoa ruokaa mahdu. Gerbiili saattaa omasta mielestään olla kylläinen syötyään muutaman siemenen vaikka omistaja tulkitsee, että gerbiili syö tuskin mitään.

Sairauden oireita voi olla myöskin lisääntynyt juominen. Toisaalta hupeneva vesi juomapullosta saattaa myös merkitä vuotavaa juomapulloa. Lämpimällä ilmalla gerbiilit haihduttavat enemmän nestettä itsestään, jolloin ne myöskin juovat enemmän.

Selvä merkki sairastumisesta tai tapaturmasta ovat veriset tai märkivät naarmut tai alueet. Kesällä naarmut voivat tulehtua pahasti, joten gerbiili on syytä viedä hoitoon eläinlääkäriin.

Vakavampien sairauksien merkkinä on usein ripuli. Ripulin erottaa siitä, että gerbiilin hännänaluskarvat ovat pörhössä, ne ovat kosteita ja näyttävät selvästi likaiselta. Oiretta ei pidä sekoittaa "normaaliin" likaan, joka varsinkin vanhemmilla gerbiileillä näkyy kellertävinä karvoina sukuelinten ympärillä ja hajurauhasen tienoilla.

Ikävin sairauden oire ovat yllättävät joukkokuolemat, jotka eivät ole antaneet varoitustaan etukäteen. Gerbiilit ovat olleet hyväkuntoisia ja pirteitä, kunnes löytyvät kuolleina terraarioistaan. Joukkokuoleman riskiryhmässä ovat erityisesti nuoret sekä vanhat gerbiilit. Mikäli joukkokuolemia esiintyy gerbiileilläsi, ota viipymättä yhteyttä eläinlääkäriin.

Alkuun

 

Gerbiilin sairauksia

Seuraavassa on lueteltu lyhyesti joukko gerbiilin sairauksia. Mukana on monia omakohtaisia sekä muiden kasvattajien kokemuksia. Osalle omakohtaisista kokemuksista ei tieteellistä näyttöä löydy, koska gerbiiliä on tutkittu niin vähän, mutta kokemukset on käytännössä hyväksi havaittu.

Tautien kuvauksissa on käytetty osin "epävirallisia" nimityksiä, koska niitä käytetään yleisesti gerbiilikasvattajien keskuudessa. Sulkuihin olen laittanut kirjallisuudessa tapaamani nimityksen.

Alkuun

 

"Nokkatauti" eli nenätulehdus (Nasal Dermatitis, Sore Nose)

Nenätulehdus tai useammin gerbiili-ihmisten keskuudessa käytetty termi nokkatauti, on gerbiilin sairauksista yleisin. Nokkataudin oireina on paljas karvaton nenä, jota gerbiili hankaa etutassuillaan, niin että nenään voi tulla haavaumia ja rupea. Hoitamattomana haavat tulehtuvat helposti. Nokkatautia esiintyy sekä nuorilla että aikuisilla eläimillä. Nokkatautia tuntuu jostain syystä esiintyvän useammin grey agouteilla, slaten sekä smoken värisillä gerbiileillä. Muun värisillä gerbiileillä puolestaan nokkatautia tuntuu olevan harvemmin.

Nenätulehduksen syntyperästä ei ole täyttä varmuutta. Monissa lähteissä epäillään tulehduksen johtuvan kalterihäkistä, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan nokkatautia esiintyy myös akvaarioissa asuvilla gerbiileillä. On myöskin epäilty, että lisääntyneellä kyynelnesteentuotannolla olisi yhteyttä nokkatautiin.

Hoito:
Nokkataudin hoito olisi aloitettava mahdollisimman varhain, jolloin nenä säilyy ilman haavaumia eikä pääse tulehtumaan. Jos nenä on tulehtunut, joudutaan tulehdus hoitamaan eläinlääkärin määräämällä antibioottikuurilla. Kuonon päälle karvattomalle alueelle levitetään pumpulipuikolla lisäksi Terrapoly- tai Bepanthen -salvaa, joita saa reseptivapaasti apteekista. Tukihoitona voidaan gerbiilille antaa B-vitamiinia sekoittamalla muutama tippa juomaveteen tai sitten suoraan kuonon päälle tiputettuna. Lisäksi gerbiilin kynnet olisivat hyvä tarkistaa. Usein nokkataudista kärsivän gerbiilin kynnet ovat hyvin pitkät ja sapelimaisen terävät. Kynnet tulee tällöin lyhentää.

Alkuun

 

Tyzzerin tauti

Useat lähteet mainitsevat Tyzzerin taudin kaikista vaarallisimmaksi taudiksi gerbiileille. Gerbiilien epäillään olevan poikkeuksellisen vastustuskyvyttömiä Tyzzerin taudille (Waggie KS, 1984). Taudin aiheuttaa Bacillus piliformis niminen bakteeri, joka leviää verenkierron välityksellä kaikkialle elimistöön. Bakteeri voi muodostaa myös itiöitä, minkä avulla bakteeri voi levitä pitkiäkin matkoja. Taudin itämisaika on 10 päivää, jolloin sairastuneet eläimet löytyvät yleensä kuolleena terraariostaan. Kuolleisuus on suurin 3-7 viikkoa nuorilla gerbiileillä sekä juuri synnyttäneillä naarailla. Oireena ovat ruokahaluttomuus sekä apattisuus. Joillakin eläimillä saattaa esiintyä ripulia. Kuolleilla eläimillä on havaittu vaurioita suolistossa, sydänlihaksessa sekä maksassa. Diagnoosi sairaudesta joudutaan aina varmistamaan kuolleen eläimen tutkimuksella.

Hoito:
Tyzzerin taudin hoitotulokset jäävät yleensä huonoiksi. Koska taudin aiheuttava bakteeri sijaitsee solun sisällä, eivät antibiootit yleensä vaikuta siihen. Jonkinlaista vaikutusta on havaittu olevan Tetrasykliini-nimisellä antibiootilla, mutta lähinnä ennalta ehkäisevästi. Niinpä taudin etenemisen ehkäisy korostuu suuresti. Sairastuneet eläimet on välittömästi eristettävä muista eläimistä. Eläinten kanssa kosketuksissa olleet ruoat tulee välittömästi hävittää. Lisäksi tarvikkeet(terraariot,juomapullot,ruokakupit jne.) tulee desinfioida hypokloriitilla tai sterilisoida kuumentamalla niitä vähintään 80 asteisiksi.

Onneksi tauti on kuitenkin äärimmäisen harvinainen Suomessa. Mikäli kuitenkin epäilet gerbiileilläsi Tyzzerin tautia, käänny välittömästi eläinlääkärin puoleen. Vältä viemästä eläimiäsi näyttelyyn tai myymästä niitä eteenpäin. Varoita myös muita kasvattajia. Tyzzerin tautia esiintyy myös muilla jyrsijöillä; hamstereilla, rotilla, hiirillä. Sairastunut hamsteri voi tartuttaa myöskin gerbiilin. Aavikkorummussa 4-5/96 on julkaistu eläinlääkäri Reijo Nenosen julkaisema artikkeli Tyzzerin taudista.

Alkuun

 

Välikorvan tulehdus

Gerbiileillä esiintyy satunnaisesti välikorvan tulehdusta. Tulehdus voi olla seurausta hengitystieinfektiosta joka voi levitä korvatorven kautta välikorvaan. Mahdollisesti myös tilapäisestä vastuskyvyn alenemisesta johtuva normaalin bakteeriston kasvu voi aiheuttaa välikorvan tulehduksen.

Välikorvan tulehdus oireilee gerbiileillä yleensä siten, että gerbiilin pitää päätään vinossa ja gerbiilillä voi esiintyä myös tasapaino häiriöitä (gerbiili ei pysty liikkumaan suoraan eteenpäin, gerbiili voi kaatua kyljelleen jne). Mikäli tulehdusta ei hoideta voi tulehdus vaurioittaa korvaa pysyvästi ja aiheuttaa välikorvaan pysyvän sarveismuodostuman (cholesteatoma). Gerbiilin pää jää tällöin yleensä pysyvästi vinoon ja gerbiilillä voi olla ongelmia tasapainoaistin kanssa.

Kun gerbiili pitää päätään vinossa, on tulehdus yleensä jo melko pitkällä ja vaikka tulehdus saataisiinkin hoidettua gerbiililtä voi sen pää jäädä pysyvästi vinoon. Gerbiili tottuu kuitenkin nopeasti tähän tasapainohäiriöön ja vinous saattaa korjaantua gerbiilin vanhetessa lähes huomaamattomaksi.

Hoito:
Hoito on aloitettava välittömästi kun sairaus havaitaan. Hoitona käytetään eläinlääkärin määräämää antibioottikuuria (Ditrim). Annosteluohje 100 g painoiselle gerbiilille on yleisesti 0,1 ml , 2 kertaa päivässä 7 päivän ajan.

Alkuun

 

Salmonella

Salmonellaa voi esiintyä myös gerbiileillä. Taudin kohteina ovat erityisesti nuoret eläimet ja kuolleisuus tutkimuksen (Olson GA et al. 1977. Salmonellosis in gerbil colony. J Am Vet Med Assoc 171:970) mukaan jopa 95 %. Oireina ovat ripuli, pörhöinen turkki, painon putoaminen, yleinen haluttomuus sekä nestehukka. Osa eläimistä kuoli ilman näkyviä oireita. Salmonellaa on syytä epäillä silloin, jos omistajalla itsellään on salmonella tai eläinten ruoat ovat joutuneet tekemisiin luonnonvaraisten rottien tai hiirten kanssa. Lisäksi linnut voivat levittää salmonellaa ulosteissaan. Salmonella on nk. zoonoosi eli se voi tarttua gerbiilistä ihmiseen sekä päinvastoin, ihmisestä gerbiiliin.

Hoito:
Mikäli epäilet gerbiileilläsi salmonellaa, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin. Tehokasta hoitoa salmonellaan ei ole, koska bakteeri on osoittautunut hyvin muuntautumiskykyiseksi eivätkä tavalliset antibiootit siihen välttämättä pure.

Alkuun

 

Ripuli

Gerbiilien ripuli johtuu useimmiten siitä, että gerbiili syö pilaantunutta tai sopimatonta ruokaa tai omistaja antaa tuoreruokaan tottumattomalle gerbiilille liian paljon tai liian voimakasta tuoreruokaa. Myös antibioottikuuri voi tuhota suolistossa olevia bakteereita ja aiheuttaa gerbiilille ripulin. Tuoreruoan anto tulisi aloittaa gerbiilille aina vähitellen, jotta suolisto ehtii tottua tuoreruokaan. Sopivia mietoja tuoreruokia, joilla aloittaa totuttelu ovat esim. porkkana ja kurkku.

Ripuloivalla gerbiilillä peräaukko on tahriintunut ulosteeseen ja hännän alus on kosteahko sekä rusehtava. Gerbiilin papanat ovat myös hyvin löysiä ja limaisia. Ripulia ei pidä kuitenkaan sekoittaa gerbiilin hätäkakkaan, jonka käsittelyyn tottumaton gerbiili voi tehdä.

Pitkään jatkunut ripuli voi aiheuttaa gerbiilille nestehukkaa, joten gerbiilin tilaa on hyvä seurata päivittäin.

Hoito
Mikäli gerbiilillä on ripulia, on ensimmäisenä poistettava kaikki tuoreruoka terraariosta. Gerbiilin ruokakuppiin jätetään vain jyväsekoitusta tai rotta/hiiri pellettiä. Lisäksi vesipullossa on oltava raikasta vettä, johon ei saa lisätä mitään vitamiinitippoja tai lääkettä. Tämä sen takia, että ripuloivalle gerbiilille voi tulla helposti nestevajaus ja mikäli gerbiilin juomavesi maistuu "oudolta" jättää gerbiili veden juomatta. Lisäksi gerbiilille annetaan heinää, jota gerbiili voi halutessaan nakerrella ja jonka kuidut rauhoittavat suolistoa. Ripuloivalle gerbiilille voi antaa myös terveiden gerbiilien papanoita, joita syömällä gerbiili saa suolistoonsa tarvittavia hyviä bakteereita.

Ripuloivan gerbiilin kuntoa tulee seurata päivittäin ja mikäli gerbiili laihtuu tai vaikuttaa apaattiselta, on sillä mahdollisesti nestehukka. Tällöin gerbiilille annetaan pienellä ruiskulla joko elektrolyyttivalmistetta (Biolyt, Nutrisal, sekoitus ohjeen mukaan) tai omatekoista nestettä (1/2 l haaleaan veteen sekoitetaan 1 tl sokeria, tl kärjellinen suolaa, tl kärjellinen leivinsoodaa) sekä 1 tippa yleisvitamiinivalmistetta/ruiskuannos. On tärkeää muistaa, että seos ei saa olla liian voimakas suolojen ja sokerin osalta, ettei se kuivata gerbiilin elimistöä entisestään.

Ripuloivalle gerbiilille ei saa antaa mitään erikoisia "poppaskonsti" lääkkeitä, joita esim. käytetään ihmisille tai koirille, koska jyrsijän suolisto bakteerikantoineen on erilainen kuin ihmisen tai koiran. Pahimmillaan lääkkeet aiheuttavat lisää epätasapainoa gerbiilin suolistossa ja hyvien bakteerien palautuminen kestää entistä pidempään.

Alkuun

 

Naksutauti

Hyvin usein gerbiilikasvattajat puhuvat poikasillaan olevasta "naksutaudista". Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään varsinainen sairaus vaan oire. Gerbiilin poikasten oireina on naksuminen (vastaisi varmaan ihmisten niiskutusta), lisäksi poikaset ovat kehitykseltään heikompia ja niiden turkki on pörhöinen. Poikaset voivat myöskin taantua nopeasti muutamassa päivässä ja kuolla lopuksi. Yleensä oireet ilmenevät n. 3-viikkoisilla gerbiileillä eli siinä iässä kun emo rupeaa vieroittamaan poikasia.

Naksutaudin ongelmana on juuri se, että koska kyseessä on vain oire, voi varsinainen syy oireisiin olla hyvin vaikea määrittää. Eläinlääkärin voi olla myöskin hyvin hankala diagnosoida oireita. Antibiootin määrääminen noin pienille poikasille on erittäin riskialtista, koska se tuhoaa myös suolistossa olevan terveen bakteerikannan. Osa taudin aiheuttajista voidaan paljastaa vasta eläimen kuoltua ruumiinavauksella. Kokemuksen myötä on seuraavia asioita havaittu eli, jos poikasissa esiintyy naksuntaa voi syynä olla nuha, sisäloistartunta, emon maidon tuotannon loppuminen, suolistotulehdus tai jokin muu sairaus.

Kasvattajan epätoivo kasvaa usein suureksi kun gerbiilien erinomaisesta hoidosta huolimatta poikasia menehtyy "naksutautiin". Asialle ei tunnu pystyvän tekemään mitään ja vaikka kasvattaja on jo kokeillut lähes kaikkea, niin silti poikaset vain menehtyvät. Seuraavassa kuitenkin muutamia vinkkejä, joilla voi yrittää ennalta ehkäistä "naksutaudin".

Jos oireet johtuvat sisäloisista, olisi emo hyvä madottaa jo ennen astutusta. Käytettynä matolääkkeenä on tällöin ollut Axilur. Tätä voi myöskin kokeilla gerbiilille. Mainittakoon, että matolääkkeet, Ivomeciä lukuun ottamatta, vaikuttavat suolistossa madon aineenvaihduntaan, joten pelkoa lääkkeen "kasautumisesta" gerbiiliin ei pitäisi olla.

Emon ja syntyvien poikasten vastustuskykyä voi lisätä E-vitamiinikuurilla. Lisäksi E-vitamiini vaikuttaa myöskin kiimaan ja tiinehtymiseen, sekä syntyvien poikasten elinvoimaisuuteen. E-vitamiinin imeytymiseen tarvitaan nimenomaan tyydyttyneitä rasvoja, joita on eläinkunnan tuotteissa. E-vitamiini ei myöskään pysty imeytymään mikäli ruoan rasvapitoisuus on liian alhainen. Vaikka E-vitamiini on rasvaliukoinen, se ei varastoidu elimistössä pitkään, joten sen annostelua suun kautta on pidetty riskittömänä. Vitamiinikuurin aloituksessa on hyvä muistaa, että E-vitamiini on luonnollinen diureetti eli virtsan eritystä lisäävä aine, niinpä sen annostelu on syytä aloittaa vähitellen.

Flunssaisena tai nuhaisena on gerbiilien koskettelu syytä jättää vähemmälle. Osa ihmisten viiruksista voi tarttua myös gerbiiliin ja aiheuttaa oireita.

Poikasten elimistö ei välttämättä ole ehtinyt täysin sopeutua kiinteän ruoan syöntiin, kun emon maidontuotanto loppuu. Tähän olisi hyvä varautua siten, että poikasten ulottuvilla pidetään koko ajan helposti syötävää ruokaa, kuten Bonaa tai Pilttiä, kurkkua, pehmeää leipää, tai kaurahiutaleita tai vehnä leseitä sekä heinää, jotta ne tottuisivat kiinteään ruokaan mahdollisimman nuoresta pitäen. Tarvittaessa voi poikasia lisäruokkia ruiskulla (ilman neulaa!!!), jossa on kädenlämpöistä maitoa tai kermaa, sokeria ja hunajaa sekä vitamiinitippoja.

Hoito:
Mikäli poikaset ovat kaikista varotoimista huolimatta sairastuneet naksutautiin, ei varsinaista lääketieteellistä hoitoa ole tarjolla. Omistajan voi vain tukea poikasten omaa vastustuskykyä huolehtimalla lisäruokinnalla, ettei poikasten elimistö pääse kuivumaan.

Alkuun

 

Ulkoloiset

Lemmikkigerbiileitämme eivät perinteisesti ulkoloiset ole vaivanneet. Viimeaikoina on kuitenkin tehty useita havaintoja Ornithonyssus -sukuisesta lintupunkista, joka voi gerbiilillä leivitä hoitamattomana lähes epidemiaksi. Lintupunkki ei ole gerbiilispesifinen loinen vaan viihtyy myös muissa lemmikkieläimissä. Tartunnan gerbiilit voivat saada metsästä tuoduista oksista, perheen lemmikkikoirasta, joka kantaa punkin turkissaan kotiinsa, lemmikkilinnuista tai villilinnuista. Punkki viihtyy ja lisääntyy terraarion purujen ja listojen kätköissä sekä puisten pesämökkien rakosissa jne. Se ei varsinaisesti siis elä gerbiilin turkilla, mutta käy ruokailemassa gerbiilissä (tai gerbiilin omistajassa, koirassa, muissa jyrsijöissä jne). Punkit voi havaita paljain silmin. Ennen ruokailua ne ovat pieniä valkoisia liikkuvia pisteittä ja ruokailun jälkeen ne muuttuvat punaisiksi pisteiksi (ovat täynnä verta), kiiveten vikkelästi terraariosta toiseen.

Hoito:
Mikäli omissa gerbiilellissä havaitaan lintupunkkia tulee toimia nopeasti. Terraariot tyhjennetään ja pestään huolellisesti Ektosid -liuoksella, jota saa reseptivapaasti apteekista. Puiset pesämökit, kiipeilyoksat ym. tulee hävittää kuten myös gerbiilitilassa säilytetyt ruoat, purut ja heinät. Huone, jossa gerbiilien terraariot sijaitsevat suihkutetaan Raidilla. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää lattia-, ikkuna- ja ovilistojen koloihin.

Gerbiilit tarvitsevat eläinlääkärin määräämän Ivomec-kuurin, joka on loishäätölääke. Ivomecia annetaan gerbiileille sisäisesti sekä gerbiilit tulee myös pestä Ivomec-liuoksella. Mikäli Ivomec ei auta, voi gerbiilin pestä Ektosid-liuoksella pullon ohjeiden mukaan. Pesu toistetaan 10 päivän välein.

HUOM! Mikäli gerbiileissä tai muissa kotieläimissäsi tavataan lintupunkkeja, on ehdottoman tärkeää, ettet vie gerbiileitäsi näyttelyyn tai myy eläimiäsi eteenpäin. Punkit leviävät todella helposti kiipeilemällä kuljetusboksista toiseen sekä jopa omistajan vaatteiden mukana. Varoaika laskien siitä, kun viimeinenkin punkki on hävitetty, on 2 kk, vasta tämän ajan jälkeen voit osallistua gerbiileinesi näyttelyihin ym. tilaisuuteen.

Havaintoja on tehty myös Demodex merioni -punkista eli sikaripunkista, joka on hyvin samanlainen kuin hamsterilla tavatut kaksi demodex-punkkia. Tartunta on yleensä oireeton, mutta eläimen vastustuskyvyn laskiessa (vanhuus, tiineys jne.) voi aiheuttaa ihottumaa ja ihotulehduksia. Punkkitartunta varmistetaan yleensä raapenäytteellä.

Hoito:
Hoitona voidaan kokeilla eläinlääkäriltä saatavaa ivermectiini-liuosta (Ivomec) ulkoisesti.

Alkuun

 

Sisäloiset

Sisäloiset voivat vaivata myös gerbiiliä. Normaalisti gerbiilin päälle päin ei näy, onko siinä sisäloisia vai ei. Vasta eläimen vastustuskyvyn laskiessa eläimen kunto voi huonontua. Kohtalokkaimpia sisäloiset ovat nuorille gerbiileille. Ne laskevat poikasten vastustuskykyä, jolloin poikaset voivat sairastua helpommin johonkin muuhun tautiin. Kasvattajan, etenkin mikäli kasvattajalla on myös muita jyrsijöitä tai hän on tuonut eläimiä ulkomailta tai ostanut eläinkaupasta, on syytä suorittaa sisäloisten häätö tarvittaessa. Tavallisen gerbiilin omistajan, jolla on vain muutama gerbiili, tulee tehdä sisäloisten häätö, vain mikäli gerbiilillä on ulostenäytteen perusteella todettu sisäloisia olevan.

 

Gerbiilillä on tavattu kääpiöheisimatoa (Hymenolepis nana) sekä kihomatoja. Nykyisen käsityksen mukaan kihomadot eivät aiheuttaisi sairautta gerbiileillä. Hyvin runsas esiintyminen voi aiheuttaa lievää ripulia ja huonokuntoisuutta. Kihomatoihin tehoaa laajakirjoinen matolääke kuten Axilur tai Flubenol.

Käääpiöheisimato on jo harmillisempi sisäloinen. Oireina kääpiöheisimadolla ovat mm. lievää ripulia, kunnon laskua sekä suolitukokset. Epäilys heisimadosta vahvistuu mikäli gerbiilin ulosteessa näkyy heisimadon ulokkeita tai pätkiä (valkoisia kiehkuroita).

Hoito:
Lue tarkemmat ohjeet gerbiilien sisäloisten häädöstä.

Alkuun

 

Kasvaimet

Kasvaimet ovat gerbiileillä melko harvinaisia. Niitä tavataan enimmäkseen vanhoilla gerbiileillä. Uroksilla kasvaimia esiintyy yleensä hajurauhasen tienoilla ja kasvain on melko helppo havaita. Naarailla kasvaimia esiintyy munasarjoissa, ja kasvaimen havaitsee vasta sitten kun se on kasvanut hyvin suureksi. Osa kasvaimista voi olla pahanlaatuisia.

Hoito:
KasvaiKasvaimen leikkaaminen gerbiililtä on hyvin hankalaa nukutusriskin vuoksi. Niinpä on yleensä parempi, että gerbiili saa nauttia elämästään rauhassa siihen asti, kunnes kasvain vaivaa sitä, jolloin lopetus on armeliasta.

Alkuun

 

Tapaturmat

Vaikka tapaturmat eivät varsinaisia sairauksia olekaan, käsittelen myöskin niitä. Laajempi artikkeli tapaturmista on julkaistu Aavikkorummussa 2/97, jossa ell. Reijo Nenonen käsitteli gerbiilin tapaturmia.

Yleisimpiä tapaturmia gerbiileillä ovat häntävauriot sekä putoamiset. Häntävauriot syntyvät yleensä tappelun yhteydessä tai pidettäessä gerbiiliä kiinni hännästä. Gerbiili voi taas pudota huolimattomasti käsiteltäessä tai karatessaan terraariosta karkuteille. Gerbiilin tapaturmille on yhteistä, että pienestä koosta johtuen gerbiilin hoito voi olla hankalaa. Katkennutta tassua on vaikea lastoittaa ja gerbiiliä laittaa lepoon paranemisen ajaksi. Niinpä olisi syytä pyrkiä estämään tapaturmat jo ennen kuin ne tapahtuvat.

Gerbiilin terraarion tulee olla sellainen, että siitä ei pääse karkuteille. Tämä on sitä tärkeämpää, jos terraarioita pidetään hyllyillä tai samassa tilassa on gerbiilien lisäksi rottia tai hamstereita häkissä. Vaikka gerbiili selviäisi putoamisesta pelkällä säikähdyksellä, ei sen meno yleensä siihen rauhoitu vaan se viipottaa jo hetken kuluttua kohti toista vaaran paikkaa.

Rutinoitunut gerbiilin omistaja osaa yleensä itse käsitellä automaattisesti gerbiileitä niin tottuneesti ja huolella, että vaaraa gerbiilin loukkaantumisesta ei ole. Gerbiiliin tottumattomat ihmiset eivät taas tätä osaa. Senpä takia on parempi olla antamatta vilkasta gerbiiliä tottumattoman vieraan pideltäväksi. Jos lapset haluavat pitää gerbiiliä sylissä ja silitellä sitä, on parempi pyytää lapsia istumaan lattialle ja antaa gerbiili heille sitten syliin. Oikea gerbiilin nostotapa on myös syytä näyttää (tukeva ote gerbiilin hännäntyvestä toisella kädellä ja toinen käsi viedään gerbiilin vatsan alle).

Useimmiten tapaturmat paranevat parhaiten itsekseen. Katkennut häntä voi kuitenkin tulehtua, jos näin käy, vie gerbiilisi eläinlääkäriin.

Hoito:
Hoito tapaturmien yhteydessä rajoittuu tapaturman mukaan. Mikäli katkennut häntä tai tappeluvauriot tulehtuvat, hoidetaan tulehdukset eläinlääkärin määräämällä antibioottikuurilla. Katkennutta raajaa, hieman murtumakohdasta riippuen, voi yrittää lastoittaa tai tukea paikoilleen. Yleensä raajaa ei voida tukea, jolloin raaja kyllä paranee myös itsekseen, mutta voi jäädä vääntyneeseen, luonnottomaan asentoon.

Alkuun

 

Hyvä eläinlääkäri on kullan arvoinen

Kaikki eläinlääkärit eivät ole jyrsijöistä kiinnostuneita, eivät osaa tai eivät halua hoitaa niitä. Kun löydät eläinlääkärin, joka tietää jyrsijöistä ja haluaa myös hoitaa niitä, kannattaa saman eläinlääkärin luona käydä jatkossakin. Silloin molemmat pääsevät hyötymään hyvästä lääkäri-potilassuhteesta. Sinun eläimesi saavat hyvää hoitoa ja vastaavasti eläinlääkäri oppii lisää asioita gerbiilien hoitamisesta.

Hintavertailua on syytä tehdä silloin, jos paikkakunnalla on valinnanvaraa eläinlääkäristä. Monesti gerbiilin hoito saattaa tulla huomattavasti kalliimmaksi kuin mikä on eläimen ostohinta.

Alkuun

 

Vanhuus

Gerbiilin vanhuus on siinä suhteessa onnellinen, että sairauksia tai kasvaimia ei vanhoillakaan gerbiileillä yleensä suurissa mittakaavoissa esiinny. Useimmiten vanha gerbiili löytyy itsekseen kuolleena omasta terraariostaan. Mikäli gerbiilille tulee iän myötä sairaus, joka tekee sen elämän tuskaiseksi ja onnettomaksi, on gerbiili lopetettava.

Vanhalta gerbiililtä ei pidä enää vaatia samoja asioita kuin nuorelta gerbiililtä. Vanhuuden merkit näkyvätkin usein jo gerbiilin ulkonäöstä. Turkki harmaantuu ja saattaa tulla karkeammaksi. Gerbiili voi menettää massaa ja se muuttuu yleensä luonteeltaan rauhaisemmaksi ja verkkaisemmaksi. Suurin osa ajasta menee gerbiiliasioiden mietiskelyyn omassa pesäkolossa tai lempinurkkauksessa.

Alkuun

 

Lopuksi

Kun olet ottanut vastuullesi pienen gerbiilin elämän tulee sinun myös huolehtia, että sairastuessaan eläin saa asianmukaista hoitoa. Sairas gerbiili tulee siis viedä eläinlääkärille hoidettavaksi. Mikäli gerbiilin sairautta ei voida parantaa ja gerbiilin elämä on täynnä tuskaa, ei sen kärsimystä saa turhan takia pidentää. Gerbiili on vietävä silloin eläinlääkärille lopetettavaksi.

 

 

Gerbiilin rotumääritelmä

Tämän rotumääritelmän voit tulostaa omaan käyttöösi.

Kasvattajat, joilla on Suomen Kani- ja Jyrsijäliitto ry:n hyväksymä kasvattajanimi, saavat lainata rotumääritelmän suoran kopion kotisivuilleen niiden värien osalta, jotka ovat ilmoittaneet kasvattajalistaan. Värikuvauksessa, joka lainataan kotisivuille, on mainittava lähteeksi Suomen Gerbiiliyhdistys ry:n rotumääritelmä, ja siitä on oltava suora linkki SGY ry:n kotisivujen rotumääritelmään. Lisäksi SGY ry:n hallitukselle on ilmoitettava lainauksesta ennen kuin rotumääritelmää lainataan.

Rotumääritelmän muu kuin edellä mainittu julkaiseminen omilla WWW-sivuilla, monistaminen, painaminen tai muulla tavoin kopioiminen on kielletty ilman Suomen Gerbiiliyhdistys ry:n lupaa.

---

Tyyppi: Vartalon tulee olla kiinteä ja pyöreä, ei kuitenkaan lihava. Pään tulee olla lyhyt ja leveä vartalon jatke.

Kunto: Gerbiilin tulee olla pirteä ja helposti käsiteltävä. Turkissa tulee olla terve kiilto, karvanlähtöä tai loisia ei saa esiintyä.

Koko: Gerbiilin tulee olla mahdollisimman iso. Hännän tulee aikuisella eläimellä olla yhtä pitkä kuin vartalo, hännän pituutta arvosteltaessa tulee ottaa asiaankuuluvasti huomioon gerbiilin ikä. Naaras on urosta pienempi.

Silmät: Silmien tulee olla kirkkaat ja isot, ei kuitenkaan ulkonevat. Niiden tulee olla kaukana toisistaan.

Korvat: Korvien tulee olla kohtalaisen pienet ja pystyt, ei liian pyöreät.

Häntä: Hännän tulee olla suora, ilman mutkia tai koukkuja. Sen tulee olla luonnollisen näköinen jatke vartalolle. Häntä päättyy siveltimen näköiseen tupsuun.

Viikset: Viiksien tulee olla pitkät ja ehjät.

VÄRIT

 

VALKOVATSAISET

Agouti

(AA)

Perusvärin tulee olla pehmeä kullanpunainen, selkä ja kyljet kauttaaltaan tasaisesti tipattu mustalla. Turkin pohjaväri on tummanharmaa. Vatsa mahdollisimman valkoinen. Päällivärin ja valkoisen vatsan välillä tulee olla tasainen, tarkka ja suora rajalinja. Valkoisen vatsavärin leveyden tulee olla suunnilleen puolet päällivärin leveydestä. Tikkaamattomien kultaisten karvojen linjan tulee myötäillä vatsa- ja päällivärin rajaa, sekä levittäytyä alas jalkojen ulkosivuille. Korvien tulee olla vaaleanharmaat reunustettuna pehmeällä kullanpunaisella ja tippaamattomat. Hännän yläsivun tulee olla päällivärin mukainen, tipattuna mustilla karvoilla. Puolivälissä häntää alkaa kasvaa pidempien mustien karvojen muodostama harjas. Mustat karvat lisääntyvät tasaisesti hännänpäähän mentäessä niin, että hännänpään tupsu on lähes musta. Viikset sekä mustia että valkoisia, kynnet mustat. Silmien tulee olla sysimustat. Silmien ympärillä tulee olla selvästi erottuva vaaleanharmaiden karvojen muodostama reunus.

Argente (pp)

Värin tulee olla lämmin oranssinkeltainen. Tippausta tai sävyn vaihteluja ei saa esiintyä. Vatsaväri valkoinen. Päällivärin ja valkoisen vatsavärin välillä tulee olla tasainen, tarkka ja suora rajalinja. Valkoisen vatsavärin leveyden tulee olla suunnilleen puolet päällivärin leveydestä ja juuri ja juuri havaittavissa, kun eläintä katsotaan sivuprofiilista. Jalkojen ulkosivujen tulee olla päällivärin mukaiset. Turkin pohjavärin tulee olla kauttaaltaan siniharmaa. Korvat kuten päälliväri. Hännän tulee olla lämpimän oranssinkeltainen koko pituudeltaan. Puolivälissä häntää alkaa hännän päälipuolella kasvaa pidempien valkoisten karvojen muodostama harjas. Valkoiset karvat lisääntyvät tasaisesti hännänpäähän mentäessä niin, että hännänpään tupsu on lähes valkoinen. Viikset valkoiset. Jalat valkoiset, kynnet neutraalin väriset. Silmät rubiininpunaiset.

Argente Cream (pp Cc^h)

Värin tulee olla vaalea aprikoosi hopeisella vivahduksella. Vatsa valkoinen. Päälivärin ja valkoisen vatsavärin välillä tulee olla tasainen, tarkka ja suora rajalinja. Valkoisen vatsavärin leveyden tulee olla suunnilleen puolet päällivärin leveydestä ja juuri ja juuri havaittavissa, kun eläintä katsotaan sivuprofiilista. Jalkojen ulkosivujen tulee olla päällivärin mukaiset. Turkin pohjavärin tulee olla kauttaaltaan siniharmaa. Korvat peittyneet lyhyeen, hienoon päällivärin mukaiseen karvaan. Hännän tulee olla päällivärin mukainen koko pituudeltaan. Puolivälissä häntää alkaa hännän päällipuolella kasvaa pidempien valkoisten karvojen muodostama harjas. Valkoiset karvat lisääntyvät tasaisesti hännänpäähän mentäessä niin, että hännänpään tupsu on lähes valkoinen. Viikset valkoiset. Jalat valkoiset, kynnet neutraalin väriset. Silmät rubiininpunaiset.

Grey agouti (gg)

Perusvärin tulee olla puhdas valkoinen, selkä ja kyljet tasaisesti tipattuna mustalla. Turkin pohjaväri on tummanharmaa. Vatsa mahdollisimman valkoinen. Päällivärin ja valkoisen vatsavärin välillä tulee olla tasainen, tarkka ja suora rajalinja. Valkoisen vatsavärin leveyden tulee olla suunnilleen puolet päällivärin leveydestä. Korvien tulee olla peittyneet lyhyeen, hienoon harmaaseen/valkoiseen karvaan. Hännän yläsivun tulee olla päälivärin mukainen, tipattuna mustilla karvoilla. Puolivälissä häntää alkaa kasvaa pidempien mustien karvojen muodostama harjas. Mustat karvat lisääntyvät tasaisesti hännänpäähän mentäessä niin, että hännänpään tupsu on lähes musta. Viikset sekä mustia että valkoisia, kynnet neutraalin väriset. Silmien tulee olla sysimustat. Silmien ympärillä tulee olla selvästi erottuva valkoisten karvojen muodostama reunus.

Honey fox (ee)

Perusvärin tulee olla lämmin oranssi, joka vaalenee karvan juureen. Karvan päässä on hento, tummanharmaa tippi antaen eläimelle hunnutetun vaikutelman. Korvien alapuolella on valkoinen puolikuun muotoinen kaari, joka jatkuu korkeana vatsalinjana myötäillen eläimen kylkiä. Silmien ympärillä tulee olla selvästi erottuva vaaleiden karvojen muodostama reunus. Korvien tulee olla tippaamattomat, vaaleanharmaat ja niiden tulee olla reunustettu valkoisella karvalla. Hännän päällipuolen tulee olla perusvärin mukainen ja sen tulee vaalentua hännän alapuolelle. Jalat ovat valkoiset ja kynnet tummat tai neutraalit. Viikset ovat sekä mustia että valkoisia. Silmät ovat mustat ja iho voimakkaasti pigmentoitunut.

Ivory Cream (pp gg)

Värin tulee olla tasainen vaalea kerma. Vatsa valkoinen. Päällivärin ja valkoisen vatsavärin välillä tulee olla tasainen, tarkka ja suora rajalinja. Valkoisen vatsavärin leveyden tulee olla suunnilleen puolet päällivärin leveydestä ja juuri ja juuri havaittavissa, kun eläintä katsotaan sivuprofiilista. Jalkojen ulkosivujen tulee olla päällivärin mukaiset. Turkin pohjavärin tulee olla kauttaaltaan valkoinen. Hännän tulee olla päällivärin mukainen koko pituudeltaan. Korvat peittyneet lyhyeen, hienoon valkoiseen karvaan. Viikset valkoiset. Jalat valkoiset, kynnet neutraalin väriset. Silmät rubiininpunaiset.

Polar fox (gg ee)

Perusvärin tulee olla hyvin vaalea kerma. Karvan päässä on hento tippi, joka antaa hunnutetun vaikutelman. Silmien ympärillä on tippaamattomien karvojen muodostama reunus. Vatsalinja on korkea ja myötäilee eläimen kylkiä. Silmät ovat mustat ja kynnet neutraalit. Viikset ovat tummia ja vaaleita.

 

YKSIVÄRISET

Black

(aa)

Värin tulee olla tasainen sysimusta ihoon saakka. Korvien tulee olla peittyneet lyhyeen, hienoon mustaan karvaan. Viiksien ja kynsien tulee olla sysimustat. Silmät mustat.

Slate (aa gg)

Värin tulee olla tasainen tumman siniharmaa ihoon saakka. Korvat peittyneet lyhyeen, hienoon siniharmaaseen karvaan. Viikset siniharmaat ja kynnet tummat. Silmät mustat.

Dove (aa pp Cc^h)

Värin tulee olla pehmeä kyyhkynharmaa, niin vaalea kuin mahdollista, ilman että silmät vaalenevat. Korvien tulee olla peittyneet lyhyeen, pehmeään harmaaseen karvaan. Viikset vaaleanharmaat, kynnet neutraalin väriset. Silmät rubiininpunaiset.

Lilac (aa pp)

Värin tulee olla tasainen lyijynharmaa ihoon saakka. Korvien tulee olla peittyneet lyhyeen, hienoon harmaaseen karvaan. Viiksien tulee olla harmaat ja kynsien neutraalin väriset. Silmät rubiininpunaiset.

PEW, Pink Eyed White (pp c^hc^h)

Värin tulee olla puhtaan valkoinen ihoon saakka ilman muita sävyjä tai värejä. Korvien tulee olla ihonväriset ja peittyneet lyhyeen, hienoon valkoiseen karvaan. Viiksien tulee olla valkoiset ja kynsien neutraalin väriset. Silmät vaaleanpunaiset.

REW, Ruby Eyed White (aa pp gg)

Värin tulee olla luonnonvalkoinen ihoon saakka ilman muita sävyjä tai värejä. Korvien tulee olla ihonväriset ja peittyneet lyhyeen, hienoon valkoiseen karvaan. Viiksien tulee olla valkoiset ja kynsien neutraalin väriset. Silmät rubiininpunaiset.

 

KUVIOLLISET

Collared

Collared -kuvio esiintyy seuraavissa valkovatsaisisa värimuunnoksissa eli: agouti, argente, argente cream, grey agouti, ivory cream ja smoke. Gerbiilillä tulee olla niskassa leveä ja tasareunainen valkoinen kaulus, joka yhdistyy kyljissä valkoiseen vatsaan. Otsassa tulee olla valkea täplä, jonka tulisi olla mahdollisimman iso ja se ei saa yhtyä kaulukseen. Kuonon, leuan, vatsan ja jalkojen tulee olla valkoiset. Häntätupsu on valkoinen ja valkoinen hännän alapuoli on sallittu. Perusvärissä voi olla yksittäisiä valkoisia karvoja. Kynnet neutraalin väriset. Silmät mustat tai rubiinit riippuen perusvärin standardista. Viiksien tulee olla perusvärin mukaiset.

Patched

Patched esiintyy seuraavissa yksivärisissä värimuunnoksissa eli: black, burmese, dove, lilac, nutmeg, siamese, slate, silver nutmeg ja yellow nutmeg. Perusvärin tulee olla standardin mukainen. Eläimellä tulee olla valkeat täplät kuonossa, otsassa ja niskassa. Kaikkien täplien tulee olla sijoittuneet eläimen keskelle (leveyssuunnassa katsottuna). Täplien tulee olla mahdollisimman pyöreitä, isoja, tasaisenkokoisia, eikä niissä saa olla muita kuin valkoisia karvoja. Häntätupsun tulee olla valkoinen. Jalat valkoiset, kynnet neutraalin väriset. Pyrkimys valkoiseen vatsaan. Kaikki muut yksityiskohdat kuten perusvärin standardissa.

Pied

Pied esiintyy seuraavissa yksivärisissä värimuunnoksissa eli: black, burmese, dove, lilac, nutmeg, siamese, slate, silver nutmeg ja yellow nutmeg. Perusvärin tulee olla standardin mukainen. Gerbiilillä tulee olla niskassa leveä ja tasareunainen valkoinen kaulus, joka yhdistyy kyljissä valkoiseen vatsaan. Otsassa tulee olla valkea täplä, jonka tulisi olla mahdollisimman iso ja se ei saa yhtyä kaulukseen. Kuonon, leuan, vatsan ja jalkojen tulee olla valkoiset. Häntätupsu on valkoinen ja valkoinen hännän alapuoli on sallittu. Perusvärissä voi olla yksittäisiä valkoisia karvoja. Kynnet neutraalin väriset. Silmät mustat tai rubiinit riippuen perusvärin standardista. Viiksien tulee olla perusvärin mukaiset.

White Spotted

White Spotted esiintyy seuraavissa valkovatsaisissa värimuunnoksissa eli: agouti, argente, argente cream, grey agouti, honey fox, ivory cream ja smoke. Perusvärin tulee olla standardin mukainen. Eläimellä tulee olla valkeat täplät kuonossa, otsassa ja niskassa. Kaikkien täplien tulee olla sijoittuneet eläimen keskelle ( leveyssuunnassa katsottuna ). Täplien tulee olla mahdollisimman pyöreitä, isoja, tasaisenkokoisia, eikä niissä saa olla muita kuin valkoisia karvoja. Häntätupsun tulee olla valkoinen. Jalat valkoiset, kynnet neutraalin väriset. Kaikki muut yksityiskohdat kuten perusvärin standardissa.

 

POINTILLISET

Burmese

(aa c

^b

c

^b

)

Turkin perusvärin tulee olla malvanruskea ilman värirantuja tai vaaleita läikkiä. Perusvärin tulee olla selästä tummempi ja vaalentua vatsaa kohden. Hännän, kuonon, korvien ja jalkojen tulee olla kauttaaltaan varjostuneet tummalla seepianruskealla niin lähellä mustaa kuin mahdollista. Varjostusvärin tulee ulottua jaloissa ensimmäiseen niveleen asti. Varjostusvärin tulee levitä kuonosta kasvoille, vaaleammat silmärenkaat sekoittuvat varjostukseen. Korvien tulee olla selvästi varjostuneet. Varjostusvärin tulee erottua selvästi perusväristä. Kynsien ja viiksien värin tulee sopia varjostusväriin. Silmät mustat.

DTW, Dark Tailed White (c^hc^h)

Turkin perusväri on ihoon saakka puhdas valkoinen. Hännän tulee olla mahdollisimman tumma. Varjostusväriä voi esiintyä myös korvissa tai jaloissa. Viikset valkoiset, kynnet neutraalinväriset. Silmät vaaleanpunaiset.

Rust Point (e^fe^f)

Karva on kaksivärinen: juuresta vaalea oranssi, kärjestä luonnonvalkoinen, antaen kimomaisen vaikutelman. Hännän, kuonon, korvien ja jalkojen tulee olla värittyneet oranssilla, jossa sinertävä vivahde. Silmät ovat mustat. Kynnet ovat tummat tai neutraalit. Viikset ovat vaaleat.

Siamese (aa c^bc^h)

Turkin perusvärin tulee olla rikas beige ilman värirantuja tai vaaleita läikkiä. Hännän, kuonon, korvien ja jalkojen tulee olla kauttaaltaan varjostuneet tummalla seepianruskealla niin lähellä mustaa kuin mahdollista. Varjostusvärin tulee ulottua jaloissa ensimmäiseen niveleen asti. Varjostusvärin tulee levitä kuonosta kasvoille, vaaleammat silmärenkaat sekoittuvat varjostukseen. Korvien tulee olla selvästi varjostuneet. Perusvärin tulee vaaleta tasaisesti kermanvaaleaa vatsaa kohden. Varjostusvärin on erotuttava selvästi perusväristä. Kynsien ja viiksien värin tulee sopia varjostusväriin. Silmät mustat.

Smoke (c^bc^b/c^bc^h)

Perusvärin tulee olla puhdas valkoinen. Selkä ja kyljet ovat tipatut tasaisesti harmaalla, jossa ruskea vivahde. Turkin pohjaväri on harmahtava. Vatsan tulee olla mahdollisimman valkoinen. Päällivärin ja valkoisen vatsan välillä tulee olla tarkka ja suora vatsalinja. Valkoisen vatsavärin leveyden tulee olla suunnilleen puolet päällivärin leveydestä ja juuri ja juuri havaittavissa, kun eläintä katsotaan sivuprofiilista. Korvien tulee olla peittyneet lyhyeen, hienoon vaaleanharmaaseen karvaan. Hännän yläpuolen värityksen tulee olla selkeästi päälliväriä tummempi. Viikset ovat sekä tummia että vaaleita. Kynnet ovat tummia tai neutraaleja. Silmät ovat tumman rubiininpunaiset, lähes mustat. Eläimen tulee olla selvästi pointillinen.

 

MUUT MUUNNOKSET

Nutmeg

(aa ee)

Perusvärin tulee olla punaruskea ja kauttaaltaan tipattu mustalla, myös vatsasta antaen eläimelle hunnutetun vaikutelman. Hännän ja jalkojen väritys on päällivärin mukainen. Silmänympärykset ovat vaaleammat. Silmät ja kynnet ovat mustat. Viikset ovat sekä mustia että valkoisia.

Silver Nutmeg (aa gg ee)

Perusvärin tulee olla hyvin vaalea kerma ja kauttaaltaan tipattu harmaalla myös vatsasta antaen eläimelle hunnutetun vaikutelman. Hännän ja jalkojen väritys on päällivärin mukainen. Silmänympärykset ovat vaaleammat. Silmät ja kynnet ovat mustat. Viikset ovat sekä mustia että valkoisia.

 

KOESTANDARDIT

Cappuccino

(aa c

^b

c

^b

ee/aa c

^b

c

^h

ee)

Perusväri on luonnonvalkoinen. Eläin on kauttaaltaan tipattu harmaalla, jossa on selvä lämpimänruskea vivahde, myös vatsasta antaen eläimelle hunnutetun vaikutelman. Häntä, kuono, korvat ja tassut on tipattu voimakkaasti tummanharmaalla, jossa on selvä lämpimänruskea vivahde. Eläin on selvästi pointillinen. Silmät ovat mustat. Viikset vaaleita. Kynnet tummat.

Orange Point (pp e^fe^f)

Karva on kaksi värinen: juuresta vaalea oranssi, kärjestä luonnonvalkoinen, antaen kimomaisen vaikutelman. Hännän, kuonon, korvien ja jalkojen tulee olla värittyneet oransilla, Silmät ovat rubiininpunaiset. Kynnet ovat tummat tai neutraalit. Viikset ovat vaaleat.

Silver Point (gg e^fe^f)

Perusvärin tulee olla luonnon valkoinen. Silmät ovat mustat. Kynnet ovat neutraalit. Viikset ovat mustia ja valkoisia. Iho on voimakkaasti pigmentoitunut hännässä, korvissa ja tassuissa.

Yellow Fox (pp ee)

Perusvärin tulee olla lämmin oranssi, joka vaalenee karvan juureen. Korvien alapuolella on valkoinen puolikuun muotoinen kaari, joka jatkuu korkeana vatsalinjana myötäillen eläimen kylkiä. Silmien ympärillä tulee olla selvästi erottuva vaaleiden karvojen muodostama reunus. Korvien tulee olla reunustettu valkoisella karvalla. Hännän päällipuolen tulee olla perusvärin mukainen ja sen tulee vaalentua hännän alapuolelle. Jalat ovat valkoiset ja kynnet neutraalit. Viikset ovat valkoiset. Silmät ovat rubiininpunaiset.

Yellow Nutmeg (aa pp ee)

Värin tulee olla tasainen kirkas oranssi karvan juureen asti, myös vatsasta. Korvien tulee olla peittyneet lyhyeen, hienoon oranssiin karvaan. Kynnet neutraalin väriset, silmät rubiininpunaiset.

 

Gerbiilien värit.

 

	Agouti
	Argente
	Argente cream
	Grey agouti
	Honey fox
	Ivory cream
	Polar fox
	Yellow fox
Yksiväriset
	Black
	Dove
	Lilac
	PEW
	REW
	Slate
Kuviolliset
	Collared
	Patched
	Pied
Kuvaa ei vielä saatavilla!	White spotted
Pointilliset
	Burmese
	Cappuccino
	DTW
	Rust point
Kuvaa ei vielä saatavilla!	Orange point
	Siamese
	Silver Point
	Smoke
Muut muunnokset
	Nutmeg
	Silver nutmeg
	Yellow nutmeg